Keskustelupalsta

Forum breadcrumbs - You are here:KeskustelualueProfiili: Erkki Kaarnama
Viestien ja viestiketjujen avaaminen edellyttää kirjautumista.

Profiili: Erkki Kaarnama

Etunimi:
Erkki
Viimeksi katsottu
Seen 3 vuotta ago
Liittynyt jäseneksi:
8.3.2017
Taustatiedot:
Olen 58-vuotias naimisissa oleva mies. Olen syntynyt Helsingissä ja asunut nyt yli 20 vuotta yhtäjaksoisesti Espoon Kauklahdessa. Koulutukseltani olen puutarhuri ja laborantti. Olen jonkin verran myös opiskellut biologiaa avoimessa yliopistossa. Olen työskennellyt mm. tutkimusavustajana Helsingin Yliopistossa Ekologian- ja Systematiikan laitoksella. Viime vuosina olen kasvattanut kimalaisia pölytystarkoitukseen. Nykyään työskentelen myyntineuvottelijana. Olen ollut lapsesta lähtien kiinnostunut luonnosta. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat kimalaiset nuo tärkeät pölyttäjämme. Lisäksi minua kiinnostaa niittyjen kunnostus, sillä monet tärkeät eliöt mm. pölyttäjät ja perhoset ovat kärsineet paljon maatalouden rakennemuutoksen seurauksena kun entisajan kukkaniittyjä ei enää ole. Luonteeltani olen herkkä, ulospäinsuuntautunut, huumorintajuinen ja yhteistyökykyinen. Olen myös joustava ja kunniotan erilaisia näkemyksiä. Jos tulen valituksi lupaan vaikuttaa kaikkiin vaaliteemojeni asioihin niin hyvin kuin mahdollista. Nyt haluaisin päästä vaikuttamaan tehokkaammin lähiympäristöömme kaikkien espoolaisten tarpeet huomioon ottaen.
Member Activity
0
Topics Started
0
Replies Created
0
Likes Received